Rv 39+4

Soittelin aamulla synnärille kun vaan olin huolissani yleisesti Peukusta.

Aloin mielessäni pyörittelemään ajatusta että miksi se Peukku on niin ylhäällä ja miksi hän on potkinut jo monta kuukautta oikealle eikä yhtään ole kääntyillyt. Eikö vaaveli pääse kääntymään, eikö hän pääse laskeutumaan ja miksi, miksi mun paino on laskenut viime viikosta 600g ja muutenkin on ollut tasainen kuukauden verran, miksei paino nouse. Eikö Peukku saa siis riittävästi ravintoa kasvaakseen, onko hän kiertynyt napanuoran ympärille jotenkin... 

Niin että tälläisiä aloin sitten pyörittelemään päässäni eilisiltana, yö meni sitten vähillä unilla ja aamu seitsemältä rohkenin soitella 

No lääkäri sitten synnärillä sanoi kuitenkin että kääntyilemättömyys, ylhäällä olo ja paino on ihan normaalia että nyt vain seurataan liikkeitä. No mikäs siinä sitten... mutta miksiköhän mä itkin sen puhelun jälkeen. Olinko kenties huojentunut kun vaan joku sanoi että ei hätää vaiko siitä syystä että mua jäi asia edelleen vaivaamaan enkä saanut haluamaani apua...

Niin tai näin niin nyt ei ainakaan hymyilytä vaikka onkin kaunis aamupäivä, taidan mennä vähän pitkäkseni ja toivon että kohta olisi vähän parempi olo kun pitäisi lähteä äitienpäivää viettämään kotosalle. 

Nää on nyt vissiin näitä erilaisia tunteita kun mulla alkaa nousta pintaa, eipä tälläisiä ole sitten ollutkaan vielä. Tähän voisinkin todeta jopa vähän iloisesti "hei... mä tunnen sittenkin jotain"